Ikuisuuden vanki

Nyt ajasta ikuisuuteen, katselen ympärilleni, etsien, toivoen, ehkä tilanne ei ole niin paha. Vankina ikuisuuden, sisällä kallion, melkein hereillä, mutta kuitenkin unessa, niin kirous sanoo, pystyn nähdä pystyn kuulla. Se kuka minut vangitsi, ei minua vapaaksi tahdo, ei tahdo että palaan, ei tahdo että odotan, mutta toivoo vain että ymmärrän miksi hän niin teki. Siinä minä olen, en muualla.

Tahdon vapaaksii, niin pimeys valtaa minut uudestaan, kietoutuu ympärilleni, kuin kalkkarokäärme saaliinsa ympärille. Ajattelen löytäväni vielä tien vapauteen, toivon löytäväni tien vapauteen. Yritän huutaa, mutta en edes puhumaan pysty, niin miksi huutamaan pystyisin? Yritän pimeyden ympäriltäni karkottaa, yritän avata raskaat silmäni.

Outo kipu kehoni valtaa, mutta siitä en enään ole välittänyt sen jälkeen kun kirous ylleni laskeutui, siitä on tullut ystäväni, sen avulla tiedän olevani hengissä. Saan silmäni auki, valo on palannut, mutta vain hetkeksi, tiedän sen. Katselen ympärilleni, ei ketään, ei mitään, vain minä. Hengitän syvään kosteaa ilmaa, en pysty liikkumaan, joten en voi nauttia muuten. Vaivun taas uneen, en edes tällä kertaa yritä taistella vastaan.

Pian, hyvin pian kuulen hiljaisia rapsahduksia, kuin käpälistä kiveä vasten. Yritän avata silmäni, mutta en pystynyt. Tahdon liikkua, tahdon vapaaksi, tahdon vain päästä koskettamaan tuota olentoa, joka juuri saapui. Hengitän syvään olennon tuoksua.. Susi, tuoksusta ei voi erehtyä, tahdoin enemmän herätä, tahdoin nähdä tuon olennon, joka jalkojeni viereen käpertyi, kuin tietäen, etten voi koskettaa.

Ikuisessa unessa, ikuisesti vankina, mutta hymyilen. Minulla on uskollinen ystävä, olen herännyt kerran, kun tuo susi saapui. Valkea ystäväni, joka tulee ja menee, mutta elää kanssani.