Päättäväisyyden palo silmissäni, kävelen aamulla pysäkille, vaikka ketään muita ei olekkaan tulossa ainakaan tuntiin.
Olen päättänyt pärjätä ja ottaa kiinni siitä mikä ei käsissäni pysy.
Katson taivaalle ja hengitän aamun raikasta ilmaa.
Linja-auto saapuu viimein ja nousen kyytiin kuskin tervehdyksen saattelemana.
Linja-auton matkatessa kohti määränpäätä,
katselin ulos asioita miettien.
Olen päättänyt pärjätä,
mutta se voi olla vaikeaa,
olen ehkä jo viikon jaksanut herätä tähän aikaan,
mutta tiedän rajani saapuvan nopeasti vastaan.
Pelkään lipeäväni taas, mutta päättäväisyyteni karistaa pelon.
Olenhan jaksanut tähänkin asti,
aikaisemmat viikot tämän kuukauden aikana,
onnistuneita,
iloisia,
hetkiä jotka saivat minut taas elämään,
muttei unohtamaan sitä miten herkästi tuo tunne voi livetä sormistani.
Linja-auto pysähtyy viimein määränpäässä ja nousen kyydistä kiittäen kuskia.
Astelen seuraavalle pysäkille, vaikka olisin varmaan jaksanut kävelläkkin,
halusin vain mahdollisimman nopeasti paikkaan, joka ruokkii päättäväisyyttäni niin vahvasti.
Halusin vain keittiölle, joka on ollut kuin toinen koti minulle viimeisen kuukauden.
Seuraavaa linja-autoa ei tarvinnut pitkään odottaa ja taas olin yhdessä kyydissä,
tällä kertaa minun ei vain tarvinnut miettiä mitään, kaksi pysäkki väliä ja olin "kotona".
