Vuosi vaihtuu

Katson taivaalle,
näen kirkkaita värikkäitä välähdyksiä,
kovia ääniä,
savua, paljon savua
mutta mikä saa ihmiset juhlimaan joka vuosi vuoden vaihtumista.
Painan katseeni maahan ja hengitän savuita ilmaa.
En ole erilainen, varsinkaan hyvässä seurassa.
Vuodet vierii, aina yhtä nopeasti,
aina sitä juhlitaan raketein ja alkoholin kanssa.
Riehumista ja onnettomuuksia,
hauskaa täytyy olla, useasti vuodessa,
mutta vuoden viimeisenä päivänä varsinkin.
Hyvää uuttavuotta :)

Energiaa

Energia, joka sisälläni virtaa,
luo levottomuuden,
luo kaiken sen impulsiivisuuden,
kukaan ei sitä tahdo ymmärtää,
ehkä he pelkäävät,
ehkä he pitävät hulluna,
mutta en mahda mitään,
se vie minua,
se pakottaa minut toimimaan juuri sillä tavalla.
Puhun, nauran, en osaa olla aloillani ja sählään.
Siksikö minua ei voi rakastaa, siksikö lähelläni ei viihdy.
Ei.
Olen se joka vetää ihmisiä puoleen juuri sen energian takia,
mutta minä itse työnnän ihmiset pois luotani.
Katson maailmaa eri silmin, olen erilainen,
mutta se ei haittaa,
jokatapauksessa se pelottaa,
jäänkö yksin?
Energia joka vaatii minulta paljon, ohjaa minua ja tuhoaa minut sisäisesti.
Riippuvuuteni ihmisistä pitää minut kuitenkin järjissäni ja myös hillitsee sitä energiaa jossain määrin.

Näen

Katson tätä maailmaa eri silmin kuin muut
nään kaiken pahan, hyvän ja ruman.
Tämä maailma ei ole sitä miltä näyttää.
Katson maailmaa, joka on luotu ihanteiden
ja toiveiden mukaan,
illuusio joka ei ole mitään ilman ihmisiä.
Katson tätä maailmaa eri silmin
ja nään kaiken hyvän, joka on piilotettu metsiin,
järville, soille ja kallioille.
Ihmisten toiveet on luoneet illuusion hyvästä maailmasta,
mutta miksi kaikki on heidän mielestään sitten huonosti.
Katson tätä maailmaa eri silmin, silmin joka näkee kaiken ja ei mitään.
Jos suljen silmät ja toivon näkeväni mitä muut näkee,
en pysty siihen,
näen kuitenkin kaiken sen pahuuden ja elämän huonot puolet,
näen illuusion läpi.

Kestävää ja hetkellistä

Hetkellinen ilo,
hetkellinen suru,
hetkellinen viha,
kaikki vain lyhyt aikaista,
mutta jotkut tunteet kestävät pidempää,
kuten rakkaus vanhempiin,
se on ikuista ja kestävää,
eikä katoa vaikka vanhemmat katoavat iän myötä,
ei katoa myöskään rakkaus omaan lapseen,
vaikka ikä tuo omat ongelmansa.
Hetkellinen ilo,
hetkellinen suru,
hetkellinen viha,
kaikki vain lyhyttä aikaa tunnetaan,
mutta joskus surukin voi kestää pitkään,
kun menettää kaikkein rakkaimman,
isän, äidin tai oman lapsensa,
mutta tunteesta pääsee yli, vaikka se jää sydämmeen,
pystyy jatkamaan eteenpäin.
Hetkellisiä tunteita,
tunteita jotka kestää pitään,
tunteita joita ei voi päättää, mutta ne katoavat.
Ilo pysyy pitkään vain silloin kun se on tasaista, kun on jonka takia iloita.
Mutta oli tunteet hetkellisiä tai kestäviä, ovat ne tärkeitä ja kertovat elämästä.

Yö

Vain yö on ystävämme,
vain päivä on vihollisemme,
koska olemme yön lapsia,
talven tyttäriä,
laulamme ja tanssimme,
nautimme kaikesta mikä tuhon tuo,
ei yksin koskaan olla,
yön lapsia maailmassa riittää,
varjoja jos ei muita,
nauramme kuun kelmeässä loisteessa
ja luotamme siihen, ettei sitä kukaan lopeta.
On kuitenkin joukossamme useita,
jotka eivät yöhön kuulu, mut
tahtovat seurassamme olla.
Ei tuhoa kaikki tuo, vaan korjaa kaiken väärän taas.
Yön lapsia olemme, talven tyttäriä
ja nautimme kaikesta mikä ei tuo turhaa tuskaa,
mutta puhdistavaa tuhoa.
Tanssimme läpi yön, nauraen ja laulaen.

Tunteen kadotus

Pystyykö rakkauden tunteen kadottamaan,
pystyykö sanomaan ettei pysty välittämään?
Niin minä ajoittain ainakin tunnen,
kun katson pimenevää taivasta ja hengitän syvään viileää ilmaa.
Luulen,
ei tiedän,
että tunteen voi kadottaa,
niin ettei sitä pysty tuntemaan pitkään aikaan,
ennen kuin sen taas löytää.
Se ehkä sattuu, en tiedä vielä,
olen vasta tunteen kadotuksen ensimmäisessä vaiheessa,
en tunne pelkoa, mutta kyllä jokin repii rintaani,
ei kivuliaasti, en pysty hallitsemaan tunnetta.
Se lipeää sormien välistä,
katoaa ilmaan.
Katson sinuun, pystyn vielä tuntemaan jotain,
mutta alan kadottamaan sen tunteen nimen.
En pelkää. en odota että yrität pitää tunteen elossa,
se ei ole tehtäväsi ei nyt...
ei koskaan.

Runoilijan mieli

Sivuja tuulessa, yhden ihmisen tarinoita
rakkaudesta,
vihasta,
surusta,
tuskasta,
ilosta
ehkä
unista ja unelmista.
Kuuntelen kuinka sivut kertoo tarinaansa tuulessa,
ei
tiedän miten ne menee,
koska minä ne kirjoitan,
mieleni tuottaa niitä kokoajan,
aina uusia,
pelkään sitä,
mutta samalla en voi lopettaa
se on kuin pakko mielle,
ne riivaavat minua,
mutta samalla minulle sanotaan
ne ovat lahja minulle.
Joten kirjoitan ne ylös,
lähes aina,
kunnes inspiraatio loppuu hetkellisesti,
päiväksi pariksi.
Katson noita sivuja ja kallistan päätäni.
Ne kertovat liikaa,
sivut tuulessa eivät katoa,
vaan jäävät ilmaan.
Muiden kuultavaksi, muiden nähtäväksi.
Hymyilen itsekseni ja jatkan matkaa kadulla,
kuin en olisi se joka nuo keksii.

Tyhjiä lupauksia

Kaikkea lupaavat lauseet ja katseet jotka kertovat että kaikki tulee menemään niinkuin kuuluu.
Kosketukset jotka lupaavat jatkuvaa nautintoa,
suudelmat jotka haluavat omistaa.
Tyhjiä lupauksia, mutta en tahdo päästää menemään,
usko siihen että hän ei ole kuin muut saavat minut välittämään enemmän
ei kuitenkaan niin paljon että jäisin riippuvaiseksi.
Istun sängyllä ja katson häntä kuin hän olisi vihollinen,
vihaan häntä,
mutta jollain oudolla tavalla myös välitän,
taas nautintoa lupaavia kosketuksia,
rinnoille,
kaulalle, kuin haluaisit kuristaa, mutta niin varovainen,
vatsalle,
alemmaksi.
Vaativa suudelma joka vie pimeyteen...
Jälleen kerran poissa kaikki ja rauha,
sekä yksinäisyys seuranani siihen asti,
kunnes vaadit kokonaan omaksesi.

Kipua ja luottamusta

Kipu sekoittaa ajatukseni,
mutta selventää kaiken sen
mikä pitää jaloillaan ja todellisuudessa.
Ehkä se vahvistaa myös rakkautta,
mutta sitä en edes yritä ajatella.
Odotan vain että pystyn hengittämään ja vapautumaan kivusta.
Katson sinua anteeksipyytävästi,
ehkä haastavasti, sillä ei juuri nyt ole väliä,
haluan vain lähellesi suojaan
että voin unohtaa.
Kosketuksesi lämpö ei rauhoita minua,
pikemminkin saa levottomaksi,
mutta tiedän siitä ettet halua luovuttaa.
Haluan vain että vaatisit etten olisi niin takertuva
ja kertoisit asioita joita en itse tietäisi,
mutta olet hiljaa
ja se saa minut lopulta rauhoittumaan.
Vaivun lopulta rauhattomaan pimeyteen
joka nostaa minut lopulta uudelle tasolle
vapauttaen minut lopulta uudella tiedon tasolla ja luottavaisena
ettei mikään voi tuhota tätä sidettä.
Saan olla rauhassa ja luottaa...

Päättäväisyyttä

Päättäväisyyden palo silmissäni, kävelen aamulla pysäkille, vaikka ketään muita ei olekkaan tulossa ainakaan tuntiin.
Olen  päättänyt pärjätä ja ottaa kiinni siitä mikä ei käsissäni pysy.
Katson taivaalle ja hengitän aamun raikasta ilmaa.
Linja-auto saapuu viimein ja nousen kyytiin kuskin tervehdyksen saattelemana.
Linja-auton matkatessa kohti määränpäätä,
katselin ulos asioita miettien.
Olen päättänyt pärjätä,
mutta se voi olla vaikeaa,
olen ehkä jo viikon jaksanut herätä tähän aikaan,
mutta tiedän rajani saapuvan nopeasti vastaan.
Pelkään lipeäväni taas, mutta päättäväisyyteni karistaa pelon.
Olenhan jaksanut tähänkin asti,
aikaisemmat viikot tämän kuukauden aikana,
onnistuneita,
iloisia,
hetkiä jotka saivat minut taas elämään,
muttei unohtamaan sitä miten herkästi tuo tunne voi livetä sormistani.
Linja-auto pysähtyy viimein määränpäässä ja nousen kyydistä kiittäen kuskia.
Astelen seuraavalle pysäkille, vaikka olisin varmaan jaksanut kävelläkkin,
halusin vain mahdollisimman nopeasti paikkaan, joka ruokkii päättäväisyyttäni niin vahvasti.
Halusin vain keittiölle, joka on ollut kuin toinen koti minulle viimeisen kuukauden.
Seuraavaa linja-autoa ei tarvinnut pitkään odottaa ja taas olin yhdessä kyydissä,
tällä kertaa minun ei vain tarvinnut miettiä mitään, kaksi pysäkki väliä ja olin "kotona".

Betoniviidakko

Seison keskellä betoniviidakkoa,
toivoen pääseväni vielä täältä pois,
tämä paikka ei ole minun,
kaipaan metsää,
kaipaan sitä rauhaa,
jota tämä betoniviidakko ei tuo mukanaan,
Katson taas yhtä rakennustyömaata pudistaen päätäni huokaisten itsekseni.
Lähden astelemaan jonnekkin, vailla määränpäätä,
kunhan vain pääsisin pois täältä,
metsässä tunnen vapauden,
tunnen sen kunnioitusta herättävän voiman.
Katson taivaalle,
jonka saasteet ovat tuhonneet,
ei raikkautta, ei puhtautta,
ja astelen hiljaa linkkipysäkille,
otan linkin,
joka vie minut pois,
betoniviidakon laidalle,
josta alkaa metsä, pellot
ja vapaus.
Lähden astelemaan vapauttani kohti,
vaikka tiedän, ettei ilma olekkaan niin puhdasta kuin voisi olla.
Kunhan vain pääsen poist tästä betoniviidakosta.

Yöllä

Lähden kulkemaan pimenevään yöhön,
katulamppujen kirkkaat valot ottavat aika-ajoin silmiin,
mutta kävelen jääräpäisesti eteenpäin,
muutama auto ohittaa minut hidastamatta,
mutta olen silti varuillaan,
annan mieleni vaeltaa vain silloin,
kun ketään ei ole tulossa.
Katselen taivaalle ja toivon,
ettei minun tarvitsisi mennä kotiin,
vaan sulautuisin varjoihin.
Katulamput loppuvat hetkeksi,
rauhoittava pimeys sulkee minut turvalliseen syleilyynsä,
josta nautin aina yhtä paljon.
Olen kulkenut jo useana yönä yksin,
enkä pelkää yksinäisyyttä,
se rauhoittaa,
se antaa tilaa,
se antaa myös rauhan miettiä asioita.
Ja jälleen kerran astun katuvalojen valoon ja siirrän käden silmieni suojaksi,
olisin voinut jäädä pimeyteen,
mutta sitten minua vain jäätäisiin kaipaamaan.

Tuntematon

Kuiskaukset mielessäni,

"älä luota, älä luota"

Sydämmeni hiljainen syke,

joka vaatii joka sekunnilta enemmän ja enemmän.

Katson sinua,

kuin olisit minulle tuntematon,

vaik vuosia olemme tunteneet.

Miehen kehosi,

miehen tuoksusi

mut

poikamainen käytökesi

saavat minut epävarmaksi,

kuin olisit minulle tuntematon.

Katson hiljaa,

kun lähestyt minua,

ystävällinen hymy kasvoillasi.

Ja mieleni huutaa.

"Älä luota, Älä luota"

Sydämmeni tuntuu pysähtyvän tuskasta,

joka vie voimani,

joka antaa minun antautua sinun läheisyydellesi.

Estät minua kaatumasta,

mutta epäröin silti,

kuin olisit minulle tuntematon.

Ja mieleni vaikenee viimein,

mut epäilykset eivät katoa.

Ne sanoo, ne tekee

Ne sanoo kaikkea, ne tekee kaikkea,
mutta eivät välitä seurauksista
Ne ei ymmärrä mitä tekevät,
ne tahtovat vain satuttaa

Mutta samalla ne tekevät minusta vahvan
kovettavat mieleni ja jäädyttävät sydämmeni,
mutta sieluni sininen liekki ei katoa

Katson heitä täysin tunteettomana,
katson heitä, eivätkä he merkitse minulle mitään

Ne tekee sen taas, mutta se voi olla heille viimeinen kerta
tahdon heidän ymmärtävän,
he eivät voi satuttaa minua.
Heidän puheet ja teot,
eivät satuta, eivät vaikuta,
vaan tekevät minusta vahvan.

Sitten tulet sinä,
joka sanot,
joka teet asioita,
jotka murtavat minut jälleen kerran,
joudun taas nousemaan jaloilleen,
mutta aina palaat ja murrat mieleni uudestaan ja uudestaan,
mutta nousen taas ja odotan sinua,
kuin olisit minulle tärkeäkin.

Kiitoksia teille

Aamun viileä viima johdattaa minut viimeiseen päivääni tuolla keittiöllä,

katson hetken aikaan vain hiljaa keittiön tapahtumia, henkilökunta jo työn touhussa.

Työasuni on musta paita ja tummat farkut, päässäni on musta huivi.

Työpäiväni ei ole mitenkään helpompi kun muina päivinä,

mutta on palkitsevaa tehdä töitä viimeiseen päivään.

Ne kolme kuukautta siellä, niin paljon uutta,

niin paljon mielenkiintoisia asioita,

niin paljon iloa ja haavoja,

mutta kaikki olivat yhtä tärkeitä asioita.

Oma häärääminen keittiössä, salissa, kahviossa, tuntuu jo niin tutulta, 

turvalliselta ja saa minut tuntemaan onnea.

Viimeinen päiväni keittiöllä, eikä mikään asia enään unohdu,

kukaan henkilökunnasta ei katoa sydämmestäni, 

heidän opit, heidän hymy, heidän osaaminen,

on saanut minut ymmärtämään.

Päivän loppu lähestyy ja saa minut levottomaksi

jopa haikeaksi,

en haluaisi vielä lähteä,

mutta minun elämäni jatkuu hetken muualla,

ehkä palaan vielä sinne.

Päivän loppu ja menen vaihtamaan vaatteeni ja palaan keittiölle halaamaan ihmisiä, jotka vielä löydän.

Kiitos teille kaikille, kun sain olla oppimassa.

~Työssäoppimis paikkani keittiöväelle ja seurassani olleet harjoittelijat tietenkin. Kiitos <3~

Yksi päivä takana

Nämä ovat niitä hetkiä, jolloin vain tahtoo elää ja olla paikoillaan,

 ei kuunnella ketään,

eikä välittää mistään.

Katson hiljaa ikkunasta pimenevää taivasta ja hymyilen, koska tiedän selvinneeni taas yhden päivän,

eikä minun tarvitse pelätä huomista.

Elän kyllä taas päivän, ei rahaa, mutta sillä ei ole enään väliä

ole vapaampi kuin koskaan ennen

katson hetken aikaa kissojeni touhuja olohuoneessa ja keittiössä,

ennen kuin katseeni palaa ikkunaan.

Poskelleni valuu kyynel, vaikka hymyilen ja tunnen oloni vapaaksi.

Tiedän että minusta välittää joku jolle voin osoittaa rakkauteni, koska luotan häneen.

Katson puhelintani, viimeisimpiä viestejäni, puheluita ja käännän katseeni kissaan, joka hyppää viereeni.

"Tämä elämä on ehkä minulle ankara, mutta pärjään."

Lausun hiljaa kissalle ja silitän tuon päätä käpertyen kerälle sohvalleni.

Suljen silmäni ja hengähdän syvään. On aivan sama mitä huominen tuo tullessaan

tämä siivetön enkeli ei pelkää huomista, eikä tulevia vuosia.

Rakkauden tuhoava voima

Taas tunnen sen tunteen

rakkaus,

se tuhoaa minut

samoin kun voisi nuo

vähäisemmät tunteet

viha,

kateus,

suru,

mutta ainoastaan rakkaus

tekee minut niin heikoksi,

etten voi puolustaa itseäni,

siksi pelkään rakastua

en tahdo,

koska silloin minua voi satuttaa

niin herkästi,

mutta samalla

se tekee minut vahvemmaksi

kuin koskaan ennen

suojelen rakastamaani ihmistä

viimeiseen hengenvetoon

mutta jos rakastamani ihminen

satuttaa minua,

tuhoudun jälleen kerran,

joudun nousemaan jaloilleen

pärjäämään yksin...

Pärjään kyllä,

en tarvitse ketään,

mutta sitten taas,

rakastun, tyttö unissani,

kertoo että joskus löydän sen oikean.

Ja jatkan matkaani, peläten joka ikistä tunnettani.

Viha

Tunteiden sekamelskaa,
en löydä itseäni,
en tiedä edes tahdonko
olen vedetty pimeyteen jälleen kerran
kuulen huutoa,
ehkä oma ääneni
tunnen kipua,
mutta vain hetken,
kunnes taas hyökkään,
raivoni on hallitsematonta
se jättää alleen kaiken,
kunnes laantuu, katoaa
jättää vaan heikon olon
ja tunteen siitä
että olen tehnyt taas väärin muita kohtaan
vaivun suruun,
vihaan tuota tunnetta,
mutta vain yhdellätavalla
saisin tuon katoamaan.
Tuo tunne, mitä en halua tuntea,
mutta jos joku muu hallitsisi sitä
olisin heikko, hallittavissa.
Joten en voi tehdä mitään,
vain kestää.
Ja jälleen itken nurkassa
pois muiden katseista.

I can't

I become weak, when u are near to me, but i feel same time my self so strong.
But i can't say u anything what i feel
because u don't feel same.
I still live my life and become stronger than ever.
I control my life allways and forever,
but when u are near to me,
my heart and mind can't do anything
and my body stops for a while.
I can't do anything,
i can't say anything.
i just stand and look at u.
I want to say something,
do something.
And then u talk to me,
and i can speak again
my body start to working,
and i get my life back.
And u don't take over me again.

Yksi askel kerrallaan (demonit)

Yksi askel kerrallaan elämässä tässä jossa demonit mielessäni eivät vaikene
joten otan askeleen kerrallaan ja toivon pysyväni jaloillani
vielä tänään
huomenna
jopa viikkojen päästä
Demonit mielessäni, ohjaavat minua elämässäni,
mutta olen päättänyt voittaa,
elää elämääni itse
pakottaa demonit vaikenemaan,
lopettamaan rääkkäämiseni.
Yksi askel kerrallaan tässä maailmassa,
jossa ei ole sijaa heikoille
olen kuitenkin pärjännyt,
ehkä demonien ansiosta,
ehkä vain sen takia
Yksi askel kerrallaan
elämässä, jota olen elänyt vain näillä voimilla
näillä korteilla
ja demonit päässäni pyytävät taas minua tekemään asioita,
jotka tekevät minut ja heidät hetkeksi onnelliseksi,
minun ei tarvitse ajatella heitä pariin päivään siitä hyvästä
Tahdon kuitenkin vain olla vapaa, ottaa yhden askeleen kerrallaan
tässä elämässä vapaana demoneista
Ja taas otan askeleen eteenpäin, vahvempana kuin aiemmin.