Tunteen kadotus

Pystyykö rakkauden tunteen kadottamaan,
pystyykö sanomaan ettei pysty välittämään?
Niin minä ajoittain ainakin tunnen,
kun katson pimenevää taivasta ja hengitän syvään viileää ilmaa.
Luulen,
ei tiedän,
että tunteen voi kadottaa,
niin ettei sitä pysty tuntemaan pitkään aikaan,
ennen kuin sen taas löytää.
Se ehkä sattuu, en tiedä vielä,
olen vasta tunteen kadotuksen ensimmäisessä vaiheessa,
en tunne pelkoa, mutta kyllä jokin repii rintaani,
ei kivuliaasti, en pysty hallitsemaan tunnetta.
Se lipeää sormien välistä,
katoaa ilmaan.
Katson sinuun, pystyn vielä tuntemaan jotain,
mutta alan kadottamaan sen tunteen nimen.
En pelkää. en odota että yrität pitää tunteen elossa,
se ei ole tehtäväsi ei nyt...
ei koskaan.

Runoilijan mieli

Sivuja tuulessa, yhden ihmisen tarinoita
rakkaudesta,
vihasta,
surusta,
tuskasta,
ilosta
ehkä
unista ja unelmista.
Kuuntelen kuinka sivut kertoo tarinaansa tuulessa,
ei
tiedän miten ne menee,
koska minä ne kirjoitan,
mieleni tuottaa niitä kokoajan,
aina uusia,
pelkään sitä,
mutta samalla en voi lopettaa
se on kuin pakko mielle,
ne riivaavat minua,
mutta samalla minulle sanotaan
ne ovat lahja minulle.
Joten kirjoitan ne ylös,
lähes aina,
kunnes inspiraatio loppuu hetkellisesti,
päiväksi pariksi.
Katson noita sivuja ja kallistan päätäni.
Ne kertovat liikaa,
sivut tuulessa eivät katoa,
vaan jäävät ilmaan.
Muiden kuultavaksi, muiden nähtäväksi.
Hymyilen itsekseni ja jatkan matkaa kadulla,
kuin en olisi se joka nuo keksii.

Tyhjiä lupauksia

Kaikkea lupaavat lauseet ja katseet jotka kertovat että kaikki tulee menemään niinkuin kuuluu.
Kosketukset jotka lupaavat jatkuvaa nautintoa,
suudelmat jotka haluavat omistaa.
Tyhjiä lupauksia, mutta en tahdo päästää menemään,
usko siihen että hän ei ole kuin muut saavat minut välittämään enemmän
ei kuitenkaan niin paljon että jäisin riippuvaiseksi.
Istun sängyllä ja katson häntä kuin hän olisi vihollinen,
vihaan häntä,
mutta jollain oudolla tavalla myös välitän,
taas nautintoa lupaavia kosketuksia,
rinnoille,
kaulalle, kuin haluaisit kuristaa, mutta niin varovainen,
vatsalle,
alemmaksi.
Vaativa suudelma joka vie pimeyteen...
Jälleen kerran poissa kaikki ja rauha,
sekä yksinäisyys seuranani siihen asti,
kunnes vaadit kokonaan omaksesi.

Kipua ja luottamusta

Kipu sekoittaa ajatukseni,
mutta selventää kaiken sen
mikä pitää jaloillaan ja todellisuudessa.
Ehkä se vahvistaa myös rakkautta,
mutta sitä en edes yritä ajatella.
Odotan vain että pystyn hengittämään ja vapautumaan kivusta.
Katson sinua anteeksipyytävästi,
ehkä haastavasti, sillä ei juuri nyt ole väliä,
haluan vain lähellesi suojaan
että voin unohtaa.
Kosketuksesi lämpö ei rauhoita minua,
pikemminkin saa levottomaksi,
mutta tiedän siitä ettet halua luovuttaa.
Haluan vain että vaatisit etten olisi niin takertuva
ja kertoisit asioita joita en itse tietäisi,
mutta olet hiljaa
ja se saa minut lopulta rauhoittumaan.
Vaivun lopulta rauhattomaan pimeyteen
joka nostaa minut lopulta uudelle tasolle
vapauttaen minut lopulta uudella tiedon tasolla ja luottavaisena
ettei mikään voi tuhota tätä sidettä.
Saan olla rauhassa ja luottaa...