Seison keskellä betoniviidakkoa,
toivoen pääseväni vielä täältä pois,
tämä paikka ei ole minun,
kaipaan metsää,
kaipaan sitä rauhaa,
jota tämä betoniviidakko ei tuo mukanaan,
Katson taas yhtä rakennustyömaata pudistaen päätäni huokaisten itsekseni.
Lähden astelemaan jonnekkin, vailla määränpäätä,
kunhan vain pääsisin pois täältä,
metsässä tunnen vapauden,
tunnen sen kunnioitusta herättävän voiman.
Katson taivaalle,
jonka saasteet ovat tuhonneet,
ei raikkautta, ei puhtautta,
ja astelen hiljaa linkkipysäkille,
otan linkin,
joka vie minut pois,
betoniviidakon laidalle,
josta alkaa metsä, pellot
ja vapaus.
Lähden astelemaan vapauttani kohti,
vaikka tiedän, ettei ilma olekkaan niin puhdasta kuin voisi olla.
Kunhan vain pääsen poist tästä betoniviidakosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti