Suden surullinen ulvonta yössä saa minut levottomaksi ja hiukan surumieliseksi.
Katson talviselle taivaalle, josta hitaasti lumihiutaleet leijailevat maahan ja päälleni kutitellen paljaita kasvojani.
Ilma oli juuri sopiva minun mieleeni ja lämmin takki, jossa on tekokarvaa sisällä teki tehtävänsä jälleen kerran. Katselin vielä hetken taivaalle, kunnes kuulin takaani ääniä. Katselin kauempana olevan metsikön reunaan, mutta en nähnyt mitään varjoilta. Olin sentään mökkini pihassa, mutta sen verran kaukana ettei ikkunoissa ollut valo paljastanut metsänreunaa.
Sydämmeni hakkasi normaalia tahtiaan, eli en pelännyt, olinhan minä kotona vaikka olikin yö.
Varjot olivat ystäviäni ja susia en pelännyt, koska nuo luottivat minuun ja minä niihin. Valkea susi, lauman johtaja oli ystäväni, mutta kuitenkin niin kaukainen.
Olin kotona ja lähdin astelemaan sisälle äänistä lähelläni välittämättä. Jos kuolisin sinä yönä, en olisi yksin.
Ja jälleen kuuluu suden surullista ulvontaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti