Näen

Katson tätä maailmaa eri silmin kuin muut
nään kaiken pahan, hyvän ja ruman.
Tämä maailma ei ole sitä miltä näyttää.
Katson maailmaa, joka on luotu ihanteiden
ja toiveiden mukaan,
illuusio joka ei ole mitään ilman ihmisiä.
Katson tätä maailmaa eri silmin
ja nään kaiken hyvän, joka on piilotettu metsiin,
järville, soille ja kallioille.
Ihmisten toiveet on luoneet illuusion hyvästä maailmasta,
mutta miksi kaikki on heidän mielestään sitten huonosti.
Katson tätä maailmaa eri silmin, silmin joka näkee kaiken ja ei mitään.
Jos suljen silmät ja toivon näkeväni mitä muut näkee,
en pysty siihen,
näen kuitenkin kaiken sen pahuuden ja elämän huonot puolet,
näen illuusion läpi.

Kestävää ja hetkellistä

Hetkellinen ilo,
hetkellinen suru,
hetkellinen viha,
kaikki vain lyhyt aikaista,
mutta jotkut tunteet kestävät pidempää,
kuten rakkaus vanhempiin,
se on ikuista ja kestävää,
eikä katoa vaikka vanhemmat katoavat iän myötä,
ei katoa myöskään rakkaus omaan lapseen,
vaikka ikä tuo omat ongelmansa.
Hetkellinen ilo,
hetkellinen suru,
hetkellinen viha,
kaikki vain lyhyttä aikaa tunnetaan,
mutta joskus surukin voi kestää pitkään,
kun menettää kaikkein rakkaimman,
isän, äidin tai oman lapsensa,
mutta tunteesta pääsee yli, vaikka se jää sydämmeen,
pystyy jatkamaan eteenpäin.
Hetkellisiä tunteita,
tunteita jotka kestää pitään,
tunteita joita ei voi päättää, mutta ne katoavat.
Ilo pysyy pitkään vain silloin kun se on tasaista, kun on jonka takia iloita.
Mutta oli tunteet hetkellisiä tai kestäviä, ovat ne tärkeitä ja kertovat elämästä.

Yö

Vain yö on ystävämme,
vain päivä on vihollisemme,
koska olemme yön lapsia,
talven tyttäriä,
laulamme ja tanssimme,
nautimme kaikesta mikä tuhon tuo,
ei yksin koskaan olla,
yön lapsia maailmassa riittää,
varjoja jos ei muita,
nauramme kuun kelmeässä loisteessa
ja luotamme siihen, ettei sitä kukaan lopeta.
On kuitenkin joukossamme useita,
jotka eivät yöhön kuulu, mut
tahtovat seurassamme olla.
Ei tuhoa kaikki tuo, vaan korjaa kaiken väärän taas.
Yön lapsia olemme, talven tyttäriä
ja nautimme kaikesta mikä ei tuo turhaa tuskaa,
mutta puhdistavaa tuhoa.
Tanssimme läpi yön, nauraen ja laulaen.

Tunteen kadotus

Pystyykö rakkauden tunteen kadottamaan,
pystyykö sanomaan ettei pysty välittämään?
Niin minä ajoittain ainakin tunnen,
kun katson pimenevää taivasta ja hengitän syvään viileää ilmaa.
Luulen,
ei tiedän,
että tunteen voi kadottaa,
niin ettei sitä pysty tuntemaan pitkään aikaan,
ennen kuin sen taas löytää.
Se ehkä sattuu, en tiedä vielä,
olen vasta tunteen kadotuksen ensimmäisessä vaiheessa,
en tunne pelkoa, mutta kyllä jokin repii rintaani,
ei kivuliaasti, en pysty hallitsemaan tunnetta.
Se lipeää sormien välistä,
katoaa ilmaan.
Katson sinuun, pystyn vielä tuntemaan jotain,
mutta alan kadottamaan sen tunteen nimen.
En pelkää. en odota että yrität pitää tunteen elossa,
se ei ole tehtäväsi ei nyt...
ei koskaan.

Runoilijan mieli

Sivuja tuulessa, yhden ihmisen tarinoita
rakkaudesta,
vihasta,
surusta,
tuskasta,
ilosta
ehkä
unista ja unelmista.
Kuuntelen kuinka sivut kertoo tarinaansa tuulessa,
ei
tiedän miten ne menee,
koska minä ne kirjoitan,
mieleni tuottaa niitä kokoajan,
aina uusia,
pelkään sitä,
mutta samalla en voi lopettaa
se on kuin pakko mielle,
ne riivaavat minua,
mutta samalla minulle sanotaan
ne ovat lahja minulle.
Joten kirjoitan ne ylös,
lähes aina,
kunnes inspiraatio loppuu hetkellisesti,
päiväksi pariksi.
Katson noita sivuja ja kallistan päätäni.
Ne kertovat liikaa,
sivut tuulessa eivät katoa,
vaan jäävät ilmaan.
Muiden kuultavaksi, muiden nähtäväksi.
Hymyilen itsekseni ja jatkan matkaa kadulla,
kuin en olisi se joka nuo keksii.

Tyhjiä lupauksia

Kaikkea lupaavat lauseet ja katseet jotka kertovat että kaikki tulee menemään niinkuin kuuluu.
Kosketukset jotka lupaavat jatkuvaa nautintoa,
suudelmat jotka haluavat omistaa.
Tyhjiä lupauksia, mutta en tahdo päästää menemään,
usko siihen että hän ei ole kuin muut saavat minut välittämään enemmän
ei kuitenkaan niin paljon että jäisin riippuvaiseksi.
Istun sängyllä ja katson häntä kuin hän olisi vihollinen,
vihaan häntä,
mutta jollain oudolla tavalla myös välitän,
taas nautintoa lupaavia kosketuksia,
rinnoille,
kaulalle, kuin haluaisit kuristaa, mutta niin varovainen,
vatsalle,
alemmaksi.
Vaativa suudelma joka vie pimeyteen...
Jälleen kerran poissa kaikki ja rauha,
sekä yksinäisyys seuranani siihen asti,
kunnes vaadit kokonaan omaksesi.

Kipua ja luottamusta

Kipu sekoittaa ajatukseni,
mutta selventää kaiken sen
mikä pitää jaloillaan ja todellisuudessa.
Ehkä se vahvistaa myös rakkautta,
mutta sitä en edes yritä ajatella.
Odotan vain että pystyn hengittämään ja vapautumaan kivusta.
Katson sinua anteeksipyytävästi,
ehkä haastavasti, sillä ei juuri nyt ole väliä,
haluan vain lähellesi suojaan
että voin unohtaa.
Kosketuksesi lämpö ei rauhoita minua,
pikemminkin saa levottomaksi,
mutta tiedän siitä ettet halua luovuttaa.
Haluan vain että vaatisit etten olisi niin takertuva
ja kertoisit asioita joita en itse tietäisi,
mutta olet hiljaa
ja se saa minut lopulta rauhoittumaan.
Vaivun lopulta rauhattomaan pimeyteen
joka nostaa minut lopulta uudelle tasolle
vapauttaen minut lopulta uudella tiedon tasolla ja luottavaisena
ettei mikään voi tuhota tätä sidettä.
Saan olla rauhassa ja luottaa...